torstai 15. syyskuuta 2016

Islantilainen villatakki ja unelmointia tulevasta

Viimekerrasta onkin aikaa, mutta neulepuikot eivät ole levänneet kovin paljoa. Viimeviikot ovat olleet aika jännittäviä, sillä meidän pitkäaikainen unelma toteutuu. Pääsemme vihdoinkin muuttamaan maaseudulle.
Olemme mieheni kanssa jonkin aikaa etsineet taloa maaseudulta luonnon rauhasta. Jälleen kerran koitti se päivä, jolloin päätimme mennä katsomaan pientä maatilaa. Ennen näyttöä meillä oli sen verran aikaa, että kävimme tilan lähellä olevassa metsässä etsimässä sieniä. Samalla kurkimme oksien välistä maatilalle ja nauroimme, että tuolla se meidän koti on! :D
Kun pääsimme pihalle, se tuntui heti omalta. Pihalla on nurmikkoa, puita ja useita piharakennuksia kuten pieni navetta. Sain jo heti alkuun mielikuvia meistä tekemässä erilaisia piha-askareita. Päästyämme taloon sisälle tunne vain vahvistui, että me haluamme tämän. Talo on siinä mielessä hyvässä kunnossa, että me voimme kantaa vain tavarat sisään ja katsoa ajan kanssa mitä alamme kunnostamaan. Talo on hirsirakenteinen ja valmistunut vuonna 1920. Kun teimme sen päätöksen, että alamme taistelemaan tästä paikasta, niin se oli todella jännittävää, tressaavaa ja hermoja raastavaa aikaa. :D Onneksi kaikki kävi hyvin ja saimme unelmamme. Olemme jo useasti käyneet uudessa kodissa, mutta odotamme, että se tyhjenee. Tilan omisti ennen meitä vanhempi leskirouva ja olemme ehtineen juoda hänen kanssa siellä useat kahvit ja saaneet kuulla tilan historiaa. Voitte vain kuvitella miten paljon minulla on uusia luovia suunnitelmia nyt mielessä. Olen saanut ihanan idean verhoihin ja saunan eteinen on myös saanut mielessäni uuden ilmeen. Odotan myös innolla sitä kiireetöntä aamua jolloin pannukahvi kiehuu puuliedellä ja voimme ihailla keittiön ikkunasta avatuvaa peltomaisemaa. 

Ja nyt sitten tähän villatakkiin!

Malli on tuttu Riddari ja lankana Lettlopi.

 Villatakki takaapäin.

Tämän villatakin leikkauskohtaan kokeilin toisenlaista ratkaisua. Keskellä on kolme nurjaa silmukkaa, niiden reunoilla on neljä oikeaa silmukkaa ja näiden reunoilla yksi nurja silmukka. 

Ompelukoneella ompelin kolme kertaa pienin pistoin kolmen nurjan silmukan reunoista. Jonka jälkeen leikkasin takin auki.

 Reunaan ompelin kiinteitä kiinteitä silmukoita ja lopuksi ompelin ylimääriset reunat siististi nurjalle puolelle kiinni. ( Ja nyt tajusin, että en tainnut ottaa siitä kuvaa. Kuitenkin kun siinä on ne neljä oikeaa silmukaa, niin sen saa aika mukavasti ommeltua kiinni kun taittaa se pienen röpelöreunan sisään päin.)

Tässäkin yhdistyy kauniisti eri luonnolliset sävyt. :)